sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syksyfiilis

Mä yleensä tykkään syksystä. Saa kääriytyä jättimäiseen kaulahuiviin, kaivaa pehmeet neuleet kaapin pohjalta, sujauttaa jalkaan mummin kutomat villasukat, maata sohvalla teetä juoden, katsella kynttilöiden lepattelua hämärissä syysilloissa. Nauttia päivisin syksyn väreistä puissa, laittaa nilkkurit jalkaan ja odottaa kauniita talvipäiviä.

Tänä vuonna musta tuntuu erilaiselta. Mä tunnen oloni yksinäiseks, väsyneeks ja jotenkin kummalliseks. Mulla on ihan uusia fiiliksiä, mua välillä jopa pelottaa. Iltasin parvekkeella ollessani katselen vastapäisen talon ikkunoita. Verhojen läpi kajastavaa valoa, ihmisten hahmoja sekä yhtä aina pimeää ikkunaa. Ikkunaa, jonka sisällä on tyhjä huone, tyhjä huone täynnä muistoja. Niin hyviä muistoja, kun huonojakin. Huone, jossa mä oon elänyt rankimmat vuoteni, mutta myös parhaat vuoteni. Tunnen oloni entistä yksinäisemmäks.

Eilen kun me oltiin veikan kanssa suttaamassa sen mopolla, mä pelkäsin. En sitä vauhtia, enkä tiukkoja kaarteita. Mä pelkäsin kuolemaa. En omalla kohdallani, enkä kuolemista. Mä pelkäsin, että se jonain päivänä hakee seuraavan mulle tärkeen ihmisen. Mä en oo koskaan kuvitellu asiaa noin, mulle kuolema on vaan loppu. Eilen mä kuvittelin kuoleman olevan joku hahmo, joka tulee ja vie ihmiset pois. Ihmiset, jotka sen ansaitsevat ja ihmiset, joilla on vielä paljon annettavaa. Mä toivon, että kuolema olis reilu. Mä toivon, että se antais ihmisten jatkaa matkaansa pallon päällä niin kauan, kun niillä on vielä annettavaa, viedä pois vasta vanhoina. 

Mä toivon, että nää fiilikset lähtis pois. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !