lauantai 23. elokuuta 2014

MiljoonaRock2014

Parempi kai taas myöhään kuin ei milloinkaan, maybe. 9.8 järjestettiin siis Tuurissa kymmenes Miljoonarock ja koska tän vuoden esiintyjät näytti aika loistavilta olin mä tietenkin paikalla. Nappasin työkamun, tai oikeestaan entisen sellaisen tovereineen autoon ja startattiin hyvissä ajoin kohti pelipaikkaa, koska oon huono navigoimaan ja tosi huono parkkeeraamaan. 

Vaatekriisi oli selvitetty jo ajoissa, koska tärkeimpinä elementteinä nyt oli pipo ja tarpeellinen määrä silmämeikkiä, muulla ei nyt ollu niin väliä. 



Illan aloitti Eppu Normaali, jota mä niinkään en kuuntele, mutta on niillä ne satunnaiset helmet joista kuultiinkin kaikki. Saatiin monet hyvät naurut ja hymyt huulille kyllä jo silloin, että ei mennyt hukkaan Eppujenkaan tuijottaminen.
 Eppujen jälkeen poistuttiin meidän kolmannen rivin paikoilta ja palattiin ajoissa jopa riviä edemmäksi katseleen The 69Eyes.
Tän poppoon oon nähny livenä ennenkin ja poikien musiikki raikailee aika-ajoin myös mun kaiuttimista. Kliseistä, mutta Jussi on niin kuuma ja Jyrkin lantionliike saa mut aina hykerteleen onnesta. Tosin myös Timotimo on rokannu tiensä lähelle mun sydäntä, ihan viimeistään tuolloin ! Pojat soitti tietty kanssa kaikki mun lempikipaleet ja hukuin musiikkiorgasmeihin The Chair biisin aikana, as allways.

Vampyyrien jälkeen ei enään poistuttukaan mihinkään, koska porukkaa alkoi tupata kokoajan lisää ja sehän ei sopisi jäädä tässä vaiheessa iltaa vaille hyviä paikkoja, eihän? ;)

Ilta jatkui Paten ja kumppaneiden matkassa, koska seuraavaksi Tuurin, mun tärykalvot ja hermot räjäytti Popeda. Sain taas huomata kuinka naurettavaa on, kun vanhemmat ihmiset aina kiroo kuinka teinit/nuoret ylipäänsä eivät osaa käyttäytyä humalassa, mutta vastapalloon voisin esittää kysymyksen, että hekö sitten osaa? Mikään ei oo niin rasittavaa kun keski-ikänen kaljamahainen pahaltahaiseva mörrikkä niskassa koko hiton keikan ajan. Mahtuiko hengittään? No ei. Oli silti mahti keikka, oon toki nähnyt heidätkin aikasemmin ja maestro Hautamäki asuu aika lähellä mua. Hiistii.


Viimeisimpänä lavalle asteli koko päivän, okei jo monta kuukautta kaivattu ja odotettu Ville Valo ja HIM.
Mulle tuli melkein, vaan melkein samanlainen olo kun sillon vuosia takaperin kun odotin Mötleytä elämäni ensimmäisen kerran lavalle, mutta ei onneksi ihan niin paha. Tarrasin vaan toveria käsivarresta kiinni kun Ville asteli lavalle, en voinu puhua, hengittää, huutaa, liikkua tai muutakaan. Jäädyin vaan ihan täysiä tuijottaan, koska mä en oo ikinä nähny HIMiä livenä, mutta Ville on ollu mun taattu päiväunien kohde ja sen herran ääni... Ou mai freaking god, en vaan kestä sitä.  

Miljoonan musiikkiorgasmin jälkeen me otettiin auto allemme ja hurautettiin takaisin kotiTampereelle potemaan suhteellisen jäätävää lihassärkyä ja hymyileen onnellisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !