lauantai 18. lokakuuta 2014

Kouluvalmennusta

Heipämoi !
En oo todella jaksanut leikkiä tän elektroniikan kanssa päivääkään, niin ollaan eletty taas vähän hiljaiseloa.. Mutta uusia postauksia oon vähän kerennyt miettiä, en tosin alottaakaan tekemään, koska mä hukun taas töihin, mikä ei tässä kohtaa haittaa lainkaan.

Mulla ois sata ajatusta koskien hevosia päässäni, mutta mä koitan purkaa niistä vain tärkeimmät. Ensinnäkin, blogissa jo useasti esiintyvä eliö on nyt virallisesti minun hallussani ja silti lähden sooloileen ja koitan kusta nilkoilleni ja siinä kärsin tasan minä. Miksi? Miks pitää olla aivoton? Siksi kai, koska mä vaan oon.

Anyway, viime maanantaina mulla oli mistääneituumitään-päivä ja hakkasin päätäni seinään samaa tahtia kun hoin, että tästä ei tule yhtikäs mitään. Siitä sisuuntuneena varasin heti 2 valmennusta jo tälle viikolle maailman parhaalta koutsilta ja tänään olikin reenien day 2.
Eilen tehtiin vain ihan perustyöskentelyä, tai ei me oikeestaan niinkään työskennelty vaan koitettiin saada mut taas olemaan oikeinpäin kyydissä ja antaan hevoselle mahdollisuus vähän hengittää ja olla itsekseen.. En silti muista koska oltas ponin kans kumpikaan oltu niin rikki valmennuksen jälkeen, haha!

Tänään sitten keskityttiin jo vähän enemmän hevoseen, tai hevosiin kun olin yhteisreenissä, ja koetettiin löytää hyvä joustava tuntuma ja muistaa vähän ratsastaa molemmiltapuolilta ja samalla olla ratsastamatta.

Mun keskeisimmät ongelmathan on tosi liikkuva käsi, joka johtuu siitä, että mä en muista sitä hitsin lapatukea koskaan. Samoin mun jalat heiluu ja pusken kannuksella ja jännityn pakaroista, sisäreisistä ja lonkankoukistajista ja näin koko lantiosta. Loppuviimein kaikki johtuvat mun olemattomista vatsalihaksista. No jotta tämä ei kuulostais liian helpolta, mun täytyis löytää vielä tasainen ohjastuntuma ja muistaa ratsastaa tarpeeksi eteenpäin. Hesehän on vähän hidas, ei se niin laiska oo liikaa, mutta se on vähän hidas avuille ja reagoimaan ja sen liikkumatyyli on hidas niin täytyis osata sit itekkin olla hidas esim. asetuksien ja sit oman mukautumisen, ettei lähde ite niin kipittään lantiolla ja koita liian äkkiä tehdä ohjasotteita kun hevonen on vielä yhdistämässä aivojaan edellisestä tehtävästä. Joten, tässä on hirveesti tehtävää itsensä kanssa, ja hevosessa on tosi paljon tekemistä saada se vähän toimivammaksi ja lihaskuntoon, että voidaan joskus tehdä muutakin kuin vaan kasvattaa lihaksia ja venytellä liikettä.

Allapa kuitenkin hienosti (köh) editoitu video tältä päivältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !